Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat myöntäneet Vuoden valokuvataidekirja 2022 -palkinnon Tekla Inarin kirjalle Iida Ylämäki. Palkinnosta päätti kirjailija, taidehistorioitsija Anna Kortelainen. Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on 2000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa.

Iida Ylämäki on romaanimainen kollaasi, ja finalistikirjoista ainut fiktio. Kirja on helposti lähestyttävä kokonaistaideteos, jossa on yhteiskunnallinen ja poliittinen viesti. Iida Ylämäen on julkaissut kirjailija Antti Nylénin kolme vuotta toiminut kokeellinen julkaisutaideprojekti Bokeh.

Palkinnosta päättänyt Anna Kortelainen kertoo: ”Iida Ylämäki tarjoaa lukijalle etuoikeuden tutustua eräänlaiseen muistikirjaan, jonka kuvat ja tekstit stimuloivat yhä uudelleen. Teoksen muistikirjamaisuus ei tarkoita luonnosmaisuutta tai keskeneräisyyttä vaan teosta, joka kutsuu mukaansa, haastaa päästämään lähelle. Teoksen mikään osatekijä ei ole kryptinen tai torjuvasti sisäänpäin kääntynyt vaan jokainen niistä haluaa luoda yhteyden lukijaan. Kokonaisuuden sitoo yhteen nimihenkilön vakuuttava persoona.”

”Iida Ylämäki on teos kaupungista raskasmielisen mutta yhtä kaikki väkevästi aistivan ihmisen silmin: päivät ovat erilaisia, havainnot valikoituvat, siilautuvat ja säilyvät vaihtelevin tavoin. Huumori on tummaa ja kirpeää. Iida Ylämäen depressio ei ole mikään romanttinen, allegorinen keuhkotauti vaan yksinäisyyden ja syrjäytyneisyyden kuormittamaa. Valokuvissa on melankolisen flanöörin oivalluksia, ihmisen, joka liikkuu paljon jalan, ympäri vuorokauden, katse usein maassa, mutta aina salavihkaa hereillä. Teoksessa katseesta ja sanasta nousee toivo, ja samaan hengenvetoon arkailematon yhteiskuntakriittisyys ja uhma”, Anna Kortelainen sanoo. Kortelainen kehuu myös kirjan sidontaa, ulkoasua ja taittoa: ”Kirjan sisällä on erittäin miellyttävä liikkua.”

Muut Vuoden Valokuvataidekirja palkinnon finalistit olivat Adele Hyry: Kananjalkainen Metsästäjä Leppäkerttu, Hilla Kurki: Almost All the Flowers in My Mother's Garden (Khaos Publishing) ja Henrik Malmström: Älä Usko Aivan Kaikkea (Pseudo Editions).

Tekla Inarin kolmas valokuvakirja Iida Ylämäki – englanninkieliseltä rinnakkaisnimeltään Ida Uphill – jatkaa samojen aiheiden ja ajatusten kehittelyä kuin Inarin kaksi aiempaa teosta, Perintö (Musta taide 2015) ja Siniset vuodet (Kosmos 2017). Erityisesti helsinkiläinen miljöö ja “luovan prekariaatin” näkökulma yhdistävät kirjoja. Tekstin ja kuvan suhde – Inari on kirjoittava valokuvataiteilija – on tiivis ja jännitteinen.

Psykologinen herkkyys, ankara yhteiskunnallinen realismi ja pyrkimys olla suodattamatta asioita tyynnyttävien selitysten läpi ovat tuttuja Inarin aiempien teosten lukijoille.

Kuitenkin mitat ovat nyt lähes eeppiset – sivunumeroimattomalla kirjalla on laajuutta yli 400 sivua –, ja kerronnallinen hahmotus on selvästi fiktiivinen: kuvien ja tekstien muodostama kollaasi kartoittaa perusteellisesti, yksityiskohtaisesti ja intiimisti mutta samalla raa’an yhteiskunnallisesti yhden nuoren helsinkiläisen naisen elämää ja ajattelua, havaintoja ja tunteita, päivien sisältöä. Tekijä itse kuvaa teostaan ja koko ilmaisutapaansa “dokumentaariseksi fiktioksi”.

Iida Ylämäki on kirjan päähenkilö, jonka kokemusta kroonisesta köyhyydestä, huojuvasta mielenterveydestä, kapitalismista, vallasta mutta myös kauneudesta, kaipuusta, haaveista ja taiteesta Inari kuvaa kärsivällisesti eläytyen. Lukijalle Iidan kasvoja ei näytetä, eikä teoksen kuvissa juurikaan esiinny ihmisiä. Saamme eteemme vain Iidan paineistetun ja yksinäisen “maailman” tyhjentävän sanallisen ja visuaalisen kuvauksen.

Kirjassa on englanninkielinen rinnakkaisteksti. Runomuotoiset tekstit on kääntänyt Kasper Salonen.

Voit tilata Vuoden valokuvataidekirja 2022 palkinnon kirjoja Hippolyten verkkokaupasta ja paikan päältä galleriasta (Yrjönkatu 8–10). 

Kirjapalkinnon tuottamista on tukenut Kuvasto. 

Kuvat ja videot: Minna Kurjenluoma

Anna Kortelaisen perustelut Vuoden valokuvataidekirja 2022 -voittajasta

Vuoden valokuvataidekirja 2022 on Tekla Inarin teos Iida Ylämäki. Se tarjoaa lukijalle etuoikeuden tutustua eräänlaiseen muistikirjaan, jonka kuvat ja tekstit stimuloivat yhä uudelleen. Iida Ylämäen muistikirjamaisuus ei tarkoita luonnosmaisuutta tai keskeneräisyyttä vaan teosta joka ei muuraa merkityksiä vaan kutsuu mukaansa, haastaa päästämään lähelle. ”Suunnitelma: muistikirjat hävitän ensin”, mutta onneksi tämä muistikirja on syntynyt ja elää ja hengittää.

Teoksen mikään osatekijä ei ole kryptinen tai torjuvasti sisäänpäin kääntynyt vaan jokainen niistä haluaa luoda yhteyden lukijaan. Kuvat ja sanat sitoo yhteen nimihenkilön vakuuttava persoona. Huumori on tummaa ja kirpeää, ja toisiaan seuraavat aukeamat läpsäisevät ansaitusti ja ajatellusti.

Iida Ylämäki on teos kaupungista raskasmielisen mutta yhtä kaikki väkevästi aistivan ihmisen silmin: päivät ovat erilaisia, havainnot valikoituvat, siilautuvat ja säilyvät vaihtelevin tavoin. Valokuvissa on melankolisen flanöörin oivalluksia, ihmisen joka liikkuu paljon jalan, ympäri vuorokauden, katse usein maassa, mutta aina salavihkaa hereillä. Kuvien maailma on värejään myöten unenomaisesti tuttu ja vieraasti uusi, sillä fokus on subjektiivinen. Ja kun katse sitten nousee kuvissa ylös ja kauas, se huikaisee.

Alakulon serendipiteetti on ajoittainen runollinen, ajoittain ironinen − Iida Ylämäen depressio ei ole mikään romanttinen, allegorinen keuhkotauti vaan yksinäisyyden ja syrjäytyneisyyden kuormittamaa. Teoksessa katseesta ja sanasta nousee toivo, ja samaan hengenvetoon arkailematon yhteiskuntakriittisyys ja uhma.

Teksti ei tavoittele turhamaisesti ymmärrettävän kielen ylittämistä tai ohittamista, vaan se on lausuttu lukijalle. Tekstissä sekä sisältö että kirjaintyyppien ja taiton ilme ovat kiinnostavia ja monimielisiä ja säilyttävät vetovoimansa ja luettavuutensa alusta loppuun.

Kansi, takakansi ja selkä ovat tyylikkäät ja harkitut, jopa ylelliset. Selän ilme muistuttaa ranskalaisen kirjasuunnittelun hienostuneisuutta.

Kirjan sidonta on houkutteleva ja monimielinen. Selän sisäpuoli on auki kuin lukija pääsisi näkemään suoraan ihmisen selkäytimeen, hermoratoihin, kaiken kätkettyyn keskukseen. Selän tahaton irtoaminen on yleensä merkki kirjan hajoamisesta, mutta Iida Ylämäessä se onkin avonaisuuden ja avomielisyyden signaali. Arkkien taitokset ovat kauniit ja lujat ja niitä tekee mieli silittää – kunnioittavasti kuin jotakin juuri päivänvalon nähnyttä. Aukeamat levittävät sivut lukijan eteen painavina ja antautuvina. Kirjan sisällä on erittäin miellyttävä liikkua.

Kaikki finalistiteokset kutsuvat syventymään ja perehtymään, katsomaan tarkasti ja lukemaan läheltä. Ne viittaavat ja vetoavat erilaisiin genreihin, leikittelevät niillä ja laventavat niitä. Subjektiivinen valinta kohdistui tällä kertaa teokseen, joka resonoi intiimisti, mietteliäästi ja kriittisesti 2020-luvun alun vihlovissa oloissa. Niissä odotamme ja toivomme valoa.

Anna Kortelainen 22.3.2023