Vuoden valokuvataidekirja 2022 -palkinnon finalistit
Vuoden Valokuvataidekirja -palkinnon raati piti vuonna 2022 julkaistujen kirjojen tasoa erittäin korkeana. Viime vuoden kirjoissa huomiota kiinnitti erityisesti se, että muodon ja sisällön yhteistoiminta oli tarkkaan harkittu, ja kuva ja teksti tukivat toisiaan erinomaisesti. Kirjaformaatti nähdään entistä monimuotoisemmin valokuvien esittämisalustana. Raati myös ounasteli, että kirjojen julkaisijoiden rooli on muuttumassa; valokuvakirjojen tekeminen tuntuu valokuvaajan ja kustantajan väliseltä dialogilta.
Vuoden valokuvataidekirja 2022 -palkinnon neljä finalistia ovat:
Adele Hyry: Kananjalkainen Metsästäjä Leppäkerttu
Tekla Inari: Iida Ylämäki (Bokeh)
Hilla Kurki: Almost All the Flowers in My Mother's Garden (Khaos Publishing)
Henrik Malmström: Älä Usko Aivan Kaikkea (Pseudo Editions)
Kaikki finaaliin valitut kirjat ovat itsenäisiä teoksia, jotka uskaltavat kurottaa moniin suuntiin. Kirjojen materiaaleihin ja kokoon liittyvät valinnat ovat onnistuneita, sisällön ja materiaalisen muodon yhteistoiminta on luontevaa ja upeaa. Vahva typografia ja taitto mahdollistavat sen, että kirjoissa on uskallettu tehdä jopa riskialttiita valintoja.
Finalistit valitsi raati johon kuuluivat valokuvataiteilijat Marko Hämäläinen, Niko Luoma ja Aura Saarikoski. Palkinnon voittajan valitsee kirjailija, taidehistorioitsija Anna Kortelainen.
Voittaja julkistetaan yleisölle avoimessa tilaisuudessa 13.4.2023 klo 16, Valokuvataiteen museolla Kaapelitehtaalla.
Voit tilata kirjoja osoitteesta: www.shop.hippolyte.fi/kirjakauppa
Kirjojen kuvat ja videot: Minna Kurjenluoma
Adele Hyry, Kananjalkainen Metsästäjä Leppäkerttu
Adele Hyryn kirja luottaa vahvaan, miltei elokuvalliseen kuvakerrontaan. Kirjan taitossa on harkittua helppoutta, joka vangitsee katsojan. Valokuvien kautta luotu tarinallisuus – tai kuvarunous – kulkee luontevasti sekä eteen että taaksepäin. Finalisteista Hyryn kirja on klassisin valokuvakirja. Siinä on rohjettu pelata tarkasti mietityillä valokuvilla. Se on kunnianhimoinen esikoiskirja ja vaikuttava teos, josta tulee fiilis että ”mä teen joka tapauksessa näin!” Kirjan päiväkirjamainen kuvamateriaali on elämänmakuista, mutta ilman liikaa sisäänpäinkääntyneisyyttä, silmää vinkataan 90-luvulle. Kirjassa ihastutti myös se, että lopussa oli kiitetty viitepisteitä, esikuvia, ajattelijoita ja referenssejä, jotka paikansivat teosta.
Valokuvat: Adele Hyry
Graafinen suunnittelu: Adele Hyry
Tekstit: Adele Hyry, Nimco Kulmiye Hussei
Käännökset ja oikoluku: Adele Hyry, Hilla Körkkö, Inari Nikkanen, Emma Thomas
Kuvankäsittely ja värierottelu: Adele Hyry
Kustantaja: Omakustanne
Ilmestymisaika: Joulukuu 2022
Painos: 300
Kirjapaino: Jelgavas Tipografija, Latvia
ISBN 978-952-94-7080-8
Tekla Inari, Ida Ylämäki
Tekla Inarin kirja on monitaideteos, jonka ihastuttavan ytimen muodostavat erottamattomina runokerronta ja kuvakerronta. Tekla Inarin kirja on finalisteista ainoa fiktio. Siinä luodaan päähenkilö ja kunnianhimoinen fiktiivinen tarina. Teos työntää rajoja, mitä valokuvakirja ja valokuvakirjan kerronta voi olla. Kirjan miltei arkiset valokuvat eivät ole kertakäyttöisiä menneitä otoksia, vaan ne kietoutuvat kuvarunoudeksi sanojen sekaan. Typografia on niin hieno ja päällekkäin painetut sanat korostavat hajoamista ja surumielisiä visuaalisia havaintoja yhteiskunnan reunamilla. Kirjassa roikutaan yhteiskunnan, mielenterveyden ja aivan kaiken reunalla, nähdään silmän väsymistä. Rohkean aiheen arvoinen teos.
Valokuvat: Tekla Inari
Graafinen suunnittelu: Jaakko Suomalainen
Tekstit: Tekla Inari
Käännökset: Kasper Salonen
Kuvankäsittely ja värierottelu: Petri Kuokka, Aarnipaja, Helsinki
Kustantaja: Bokeh
Ilmestymisaika: Lokakuu 2022
Painos: 400
Kirjapaino: Jelgavas Tipografija, Latvia
ISBN 978-952-7501-01-6
Hilla Kurki, Almost All the Flowers in My Mother's Garden
Hilla Kurjen kirja on maagisen kaunis. Sen loppuun asti mietityt yksityiskohdat tekevät suuren vaikutuksen kirjan lukijaan. Kirja on hauras kuin kukka, materiaalin taitaminen on aivan olennaista. Kirjan tekstit koskettavat. Kirjassa pysäyttää myös sen ajattomuus: se muistuttaa mummolasta, sen olemassaolo on jonkinlaista butoulua, syntymistä ja kuolemista. Vaikka kirja sisältää viittauksia eri puolille taidehistoriaan ja valokuvauksen historiaan, se onnistuu olemaan ennennäkemätön. Kirjan pieni koko on merkittävä kirjan rytmin kannalta ja se tuntuu parhaalta kädessä.
Valokuvat: Hilla Kurki
Graafinen suunnittelu: Samuli Saarinen
Tekstien käännökset ja editointi: Hilla Kurki, Dawn Davis (oikoluku)
Kustantaja: Khaos Publishing
Ilmestymisaika: Syyskuu 2022
Painos: 500
Kirjapaino: Printon AS, Tallinna
Kansilehden painatus: Alex Walker, AGA Lab
ISBN 978-952-68478-6-3
Henrik Malmström, Älä Usko Aivan Kaikkea
Henrik Malmströmin teos tuulettaa lukijan käsityksiä. Tässä teoksessa on vaaran tuntu. Kirjassa on kieroutta ja oveluutta ja yhtäkkiä kielletyillä asioilla leikkiminen muodostuu kiinnostavaksi ja tärkeäksi elementiksi. Kirja on joka tasolla uskollinen tyylilleen. Pehmytkantisuus toimii ja rouhea painojälki sopii aiheeseen, huolettoman zinen fiilis on onnistuttu säilyttämään. Kirjan taitossa ja materiaalissa on ohjekirjan luonne, vaikka se samaan aikaan piilottaa asioita ja kaikkea on mahdotonta nähdä. Kirjaa ei voi ottaa kerralla haltuun ja se jää kutkuttamaan.
Valokuvat ja konsepti: Henrik Malmström
Graafinen suunnittelu: Ricardo Baéz
Tekstit: Paavo Järvensivu, L.E.G. ja Tero Toivanen
Käännökset: Eeva Talvikallio
Kuvankäsittely: Bob Lightowler
Kustantaja: Pseudo Editions
Ilmestymisaika: Syyskuu 2022
Painos: 210
Kirjapaino: Printon AS, Tallinna
ISBN 978-952-94-6116-5